tammikuu 16, 2018

Elävää kuvaa Lahden seudulla

Lahden seutu tarjoaa monipuoliset kuvauslokaatiot ja erinomaisen alueellisen verkoston kansallisten ja kansainvälisten elokuva- ja tv-tuotantojen käyttöön. Markkinointi- ja matkailuorganisaatio Visit Lahti toimii ensikontaktipintana ja ohjaa elokuvan tai tv-tuotannon sille sopivaan kohteeseen ja sidosryhmään. Tavoitteena on, että Lahden seutu voi toimia entistä aktiivisemmin tv- ja elokuvatuotantojen yhteistyökumppanina saaden alueelle positiivista näkyväisyyttä ja taloudellista hyötyä.

Lisää liiketoimintaa elokuva- ja tv-tuotannoilla – elokuva ja tv-tuotantojen hyödyntäminen matkailussa ja yrityksen liiketoiminnassa hanke toteutetaan 1.12.2016-31.8.2018 välisenä aikana. Hanke on saanut Päijät-Hämeen Liitolta maakunnan kehittämisrahaa ja sitä hallinnoi Lahti Region Oy. Hankkeessa ovat lisäksi mukana Lahden kaupunki, Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy sekä Lahden ammattikorkeakoulu.

Lahdessa on kuvattu vuoden sisällä  kaksi merkittävää suomalaista elokuvaa. Koko perheen elokuva Supermarsu tulee ensi-iltaan perjantaina 26.1.2018 ja suomalaisesta rap-artistista Cheekistä ja hänen kaksoisveljestään kertova Veljeni vartija keskiviikkona 31.1.2018. Lahden seutu tavoittelee alueelle elokuva- ja tv-tuotantoja, sillä niiden kautta voidaan saada näkyvyyttä, tehdä seutua tunnetuksi ja sitä kautta samalla saavuttaa taloudellista hyötyä.

Tutustu sivuihin, ota yhteyttä – rakennetaan alueelle toimiva, Lahden oma malli.

Siirry Filmaa Lahden seudulla -sivuille. 

Kuva: Veljeni vartija / Helsinki-filmi, kuvaaja: Jani Mahkonen, Lomagraphics.