tammikuu 30, 2018

Lahden ensi-ilta takana

Veljeni vartija -elokuvan ensi-ilta Lahdessa järjestettiin maanantaina 29.1.2018. Samana päivänä oli myös faniennakko, johon pääsi 100 ensimmäistä jonotusperiaatteella.

Lahti on esillä vahvasti elokuvassa ja kaupunki näyttäytyy rouheana veljesten kasvutarinassa. Lahden kaupunki, Visit Lahti / Lahti Region, Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy ja Lahden ammattikorkeakoulu olivat yhteistyökumppaneina tuotannossa Lisää liiketoimintaa elokuva- ja tv-tuotannoilla -hankkeen kautta. Hanketta rahoitti Päijät-Hämeen Liitto Maakunnan kehitysrahan voimin. Lue hankkeesta lisää Filmaa Lahden Seudulla -sivuilta.

Käy katsomassa videot miltä Lahti näyttää elokuvassa.

Lahden ammattikorkeakoulun kuvagalleria illasta. Kiitos kuvat ottanut Laura Kantoluoto, opiskelijat ja koko LAMK.

Kuva: Laura Kantoluoto / LAMK, kuvassa vas. Petra Ruonakoski, Lahti Region On:n toimitusjohtaja Raija Forsman