syyskuu 10, 2018

Teerenpelin viskille tuplakultaa

Teerenpeli KASKI Single Malt -viski palkittiin Double Gold-mitalilla kansainvälisessä New York World Wine & Spirits -kilpailussa. Kahdeksatta kertaa järjestettävään kilpailuun osallistui yhteensä 340 väkevää alkoholia. Kilpailun tulokset julkistettiin tänään maanantaina 10.9.2018.

Voittoisa viski on saanut palkintoja jo aiemmin, mm. kesällä Kaski palkittiin IWSC – International Wine & Spirit -kilpailussa hopealla, sekä se on valittu vuoden pohjoismaiseksi viskiksi Uisgessa vuosina 2013, 2017 ja 2018. New York World Wine & Spirits -kilpailun Double Gold painii kuitenkin omassa sarjassaan. Tavoitteena Teerenpelillä on saada jalansijaa juuri New Yorkissa, jolloin osallistuminen kilpailuun oli luontevaa.

Teerenpelin viennin avauksesta USA:n markkinoille uutisoitiin aiemmin keväällä. Myynti on lähtenyt käyntiin odotetusti ja palkinnon myötä kiinnostus Teerenpelin tuotteita kohtaan tulee varmasti kasvamaan.

Onnittelut Teerenpeli Tislaamolle huippuduunista! Olette tuplakultanne ansainneet.

Lue koko tiedote tästä.

Kuva: Teerenpeli