Kriisi ei tule kello kädessä

Blogi: Kriisi ei tule kello kädessä

Kirjoitin blogin Lahden seudun Yrittäjänaisten sivuille kriisien ja kohujen hallinnasta. En malttanut olla ottamasta kantaa ihan pienesti myös ennennäkemättömänä vellovaan koronaviruskriisiin. Vaikka pientä somekohua ja massiivista, maailmanlaajuista kriisiä ei voi verrata keskenään edes nanosekunnin vertaa, molempien taustalla on myös samaa: ihmiset janoavat tietoa ja kaivavat sitä mistä helpoiten löytävät. Siksi kriisiviestintä.

Mutta samalla voin sanoa, että nyt kaipaan sitä aikaa, kun Ylen uutiset tuli samaan aikaan ykköseltä ja kakkoselta klo 20.30 (eikä ollut interwebbiä) ja sieltä kuultiin “totuus”. Ihmisten tiedonhalu on tänä päivänä kyltymätön, varsinkin, kun sitä ruokitaan minuutin välein päivittyvillä uutisilla ja jatkuvasti muuttuvalla somevirralla. Vaikuttaminen, fake news, huhut ja salaliittoteoriat valtaavat alaa – koska vertaiskokemus on päivän sana ja olemme kaikki toistemme mielipidevaikuttajia (toiset vähän enemmän kuin toiset). Koronavirusuutisoinnin kohdalla toivoisin enemmän kuin mitään muuta sitä, että paniikkia ei lietsottaisi. Se taitaa kyllä olla jo myöhäistä.

Ugh, olen puhunut.

Tästä voisi kirjoittaa romaanin, mutta sitä ennen voit käydä lukemassa koko blogin tästä.