toukokuu 24, 2018

Uusi levy joukkorahoituksella

Kikka Laitinen Co. -yhtyeen levy julkaistiin perjantaina 25.5.2018. 

Pitkän linjan musiikintekijä ei anna periksi markkinahumulle eikä kyykytykselle. Somen kautta tuhansia uusia faneja saanut Laitinen kertoo uudesta levystään:

”On suuri ilo, että nyt, lähes kuusikymppisenä, uskaltaa – ja voi – sanoa ilman pelkoa sen mitä aidosti ajattelee, kertoa siitä mitä näkee ja kuulee ja vieläpä pystyy tekemään näistä ajatuksistaan vuorovaikutuksellista musiikkia, jonka kuulijat kokevat omakseen. Haluan kulkea vastavirtaan nykyisen nopeasti käytettävän suurella koneistolla markkinoidun robomusiikin aikana ja tehdä laadukasta ja nyanssirikasta omaehtoista musiikkia, joka kestää aikaa”, kertoo musiikkinsa jo vuodesta 1987 itse tehnyt lauluntekijä Kikka Laitinen. 

Kikka Laitinen Co. -yhtyeen levy syntyi osittain joukkorahoituksella. Lue lisää ja ennen kaikkea – Osta levy 🙂

Lue koko tiedote tästä.